| ABSOLUUTTINEN MUSIIKKI | ”Puhdas” musiikki, joka ei kuvaile ulkomusiikillisia asioita, vrt. ohjelmamusiikki. |
| A CAPPELLA | Säestyksetön kuorolaulu. |
| ALEATORIIKKA | Sattuman, ”arvan”, käyttö teoksen säveltämisessä tai esittämisessä. |
| ALTTO | Matala naisääni tai keskikorkea soitintyyppi. Ks. kuoroäänet. |
| ATONAALISUUS | Sävellajittomuus, vrt. tonaalinen. |
| BAGATELLI | It. bagatella, pieni, mitätön asia, mus. vaatimaton, pienimuotoinen sävellys. |
| BARITONI | Keskikorkea miesääni tai matalahko soitintyyppi. Ks. kuoroäänet. |
| BAROKKI | Tyylisuunta 1600-luvulla: instrumentaalisesti painottuva vastine aiemmalle vokaalimusiikin hallitsemalle renessanssille. Maallisesta musiikista tuli yhdenvertainen kirkkomusiikin kanssa. Terassidynamiikka, konsertoiva tyyli, basso continuo, homofonia. |
| BARCAROLE | Venelaulu, romantiikan ajan vapaa teostyyppi, useimmiten keinuvassa 6/8 -tahtilajissa. |
| BASSO | Matala miesääni tai soitintyyppi. Ks. kuoroäänet. |
| BASSO CONTINUO | ”Jatkuva basso”, barokin säestysmuoto ja -kokoonpano: usein cembalo ja sello (yleensä kosketin- ja bassosoitin). |
| BEL CANTO | ”Kaunis laulu”, laulutapa, joka korostaa kaunista ja tasaista äänenmuodostusta enemmän kuin dramatiikkaa. Sille ovat ominaisia legato, koloratuurit ja laulajille kiitolliset yksinkertaiset rytmit. |
| BERCEUSE | Kehtolaulu, romantiikan ajan vapaa teostyyppi. |
| BITONAALISUUS | Kahden sävellajin yhtaikainen käyttö. |
| CONCERTO GROSSO | Barokin sävellystyyppi: konsertoiva ryhmä ja orkesteri. |
| DISSONANSSI | Riitasointu tai -intervalli, ks. konsonanssi |
| DODEKAFONIA | Kaksitoistasäveljärjestelmä, kaikki sävelet samanarvoiset. |
| DUO | Kaksi soittajaa tai heille tarkoitettu sävellys (laulajilla myös duetto). |
| EKSPRESSIONISMI | 1900-luvun alun tyylisuuntaus: ilmaisun korostaminen, pois duuri-molli-ajattelusta kohti dodekafoniaa. |
| FINAALI | It. finale, moniosaisen sävellyksen viimeinen osa. |
| FUUGA | Moniääninen sävellys, joka perustuu jäljittelyyn. |
| HOMOFONINEN | Moniääninen sävellys, jossa vain yksi ääni on melodisesti itsenäinen, muut säestävät soinnuin. Vrt. polyfoninen. |
| IMITAATIO | Jäljittely: eri äänet (soittajat, laulajat) jäljittelevät toistensa esittämiä teemoja. Kaanonissa kukin ääni vuorollaan esittää saman sävelkulun kuin edellinen. Pisimmälle jäljittelyn periaate on kehitetty fuugassa. |
| IMPRESSIONISMI | Tyylisuunta 1800-1900 -lukujen vaihteessa: ”impression”, vaikutelman, ja sointivärin korostaminen, kiinteiden rakenteiden puuttuminen, vapaa äänenkuljetus ja sointujen yhdistely. |
| IMPROMPTU | Hetken mielijohde, romantiikan ajan vapaa teostyyppi |
| JOHTOAIHE | Tiettyä henkilöä tai asiaa kuvaava johtoaihe soi, kun tämä esiintyy oopperassa. Johtoaiheen keskeinen tehtävä on palauttaa mieleen, mitä aiemmin tapahtui, ja nivoa tapahtumia yhteen. |
| JOUSIKVARTETTI | Soitinyhtye: 1. ja 2. viulu, alttoviulu ja sello. |
| JOUSIKVARTETTO | Jousikvartetille sävelletty, yleensä moniosainen teos. |
| KAMARIMUSIIKKI | Pienille soitinryhmille (n. alle 10 soittajaa) tarkoitettu musiikki; jokainen soittaja vastaa yksin omasta äänestään. |
| KANTAATTI | ”Cantata”, laulettu, yleensä useampiosainen laulusävellys. |
| KAPELLIMESTARI | Orkesterin johtaja. |
| KENRAALIBASSO | Harmoniaoppi, numeroitu bassoääni, jossa soinnut esitetään numeroin. |
| KENTTÄTEKNIIKKA | Tiheän sävelkudoksen ja kasaumien, klustereiden, käyttö sävellysmateriaalina. |
| KLASSISMI | 1700-luku: valistus, ”tasapaino muodon ja ilmaisun välillä”. Moderni orkesteri alkaa hahmottua, porvaristo tulee aatelin rinnalle mukaan musiikkielämään. Sonaattimuoto, sinfonia, jousikvartetto, fortepiano. Vrt. uusklassismi |
| KONSERTTI | Tilaisuus sävellysten esittämistä varten. |
| KONSERTTIMESTARI | Orkesterin esimies, ”leader”, useimmiten 1. viulujen äänenjohtaja. |
| KONSERTTO | Moniosainen ”kilpaileva” sävellys solistille ja orkesterille. |
| KONSONANSSI | Sointu tai intervalli, joka ei vaadi jatkoa, ”purkautumista”, vrt. dissonanssi. |
| KONTRATENORI | Sangen korkea miesääni (ääniala vastaa alttoa), falsettilaulua. Ks. kuoroäänet. |
| KUOROÄÄNET | S A T B (sopraano, altto, tenori, basso): korkea ja matala naisääni sekä korkea ja matala miesääni. |
| KVARTETTO | Teos neljälle soittajalle eli kvartetille. |
| KVINTETTI | Viiden soittajan yhtye, joka soittaa kvintettoja. |
| LAULUMUOTO | Monien pienten sävellysmuotojen yhteisnimitys. Yksinkertainen laulumuoto koostuu tyypillisimmillään kahdesta taitteesta, AB, ja niiden mahdollisesta toistosta. Kun ensimmäinen taite kerrataan keskiosan jälkeen, ABA, muotoa nimitetään kehysrakenteiseksi. |
| LIED | Saksalaisperäinen taidelaulu, jossa säestyksellä (yleensä piano) on tärkeä, itsenäinen osuus. |
| MESSU | Kirkollisen laulumusiikin keskeinen muoto. Musiikkiterminä liturgian pysyville teksteille (ordinarium) rakentuva sävellys, usein kuorolle ja orkesterille, osat Kyrie, Gloria, Credo, Sanctus ja Agnus Dei. Ks. myös requiem. |
| MEZZOSOPRAANO | Keskikorkea naisääni. Ks. kuoroäänet. |
| MODULAATIO | Sävellajin vaihdos. Alalajina (humor.) tunnetaan myös kristillinen modulaatio, jossa alennetut ylennetään ja ylennetyt alennetaan. |
| MOODIT | ”Kirkkosävellajit”: doorinen, fryyginen, lyydinen ja miksolyydinen (jooninen ja aiolinen – duuri ja molli), diatonisia asteikkoja. |
| MOTETTI | Pienimuotoinen polyfoninen vokaalisävellys yleensä hengelliseen tekstiin. |
| MOTIIVI | Sävelaihe, esim. melodinen intervalli tai rytmikuvio. |
| MUSIKAALI | 1900-luvulla populaarirytmien mukana kehittynyt moderni operetti. |
| OHJELMAMUSIIKKI | Musiikkia, joka pyrkii kuvailemaan tarinaa, tapahtumaa tms., vrt. absoluuttinen musiikki. |
| OOPPERA | Musiikkidraama: musiikin, teatterin, tanssin ja kuvataiteiden kokonaisuus. |
| OPERETTI | Kevyt oopperamainen näyttämösävellys. |
| ORATORIO | Moniosainen, usein uskonnollisaiheinen sävellys, ”hengellinen ooppera”. |
| PARTITUURI | Moniäänisen sävellyksen täydelliset nuotit. |
| PASSIO | Evankeliumitekstin mukainen Kristuksen kärsimyshistorian sävelesitys. |
| PIANOTRIO | Soitinyhtye: viulu, sello ja piano – tai tälle yhtyeelle sävelletty teos. |
| PRELUDI | ”Alkusoitto”, usein useampiosaisen sävellyksen ensimmäinen osa. |
| POLYFONINEN | Itsenäisistä, usein toisiaan jäljittelevistä äänistä rakentuva sävellys. Vrt. homofoninen. |
| POSTLUDI | Loppusoitto. |
| RENESSANSSI | Italiassa syntynyt, 1400 – 1500 -luvuilla esiintynyt kulttuurivirtaus, antiikin kulttuurin ”uudelleen syntyminen”. Polyfonisen vokaalimusiikin kulta-aikaa. |
| REQUIEM | Sielunmessu, messun erityismuoto, rakenne vaihtelee. |
| RESITATIIVI | Laulajan puheenomainen, säestetty soolo-osuus oopperassa, passiossa tms. vokaaliteoksessa, ”keskitie laulun hitaitten, pitkitettyjen ja puheen nopeiden liikkeiden välillä”. Yhdistelmä resitatiivi – aaria on tyypillinen: resitatiivi kertoo tapahtuman ja aaria kuvailee sen aikaansaaman tunnelman. |
| RIVI | Oktaavin kaikkien 12 sävelen järjestäminen sävellysmateriaaliksi. |
| SARJALLISUUS | Säveltasojen, kestojen, voimakkuussuhteiden ym. järjestäminen riveiksi. |
| ROMANTIIKKA | ”Romantiikka ei ole tyyli, vaan suhtautumistapa”. Reaktio 1800-luvulla järkeä korostaneelle valistuksen ajalle. Taitelijasta, yksilöstä, tuli keskipiste. Pienoismuodot, ohjelmamusiikki, virtuositeetti. |
| RONDO | Kevyehkö ja rytmiltään tanssinomainen sävellys, jossa ensimmäinen taite kertautuu erilaisten sivutaitteiden välissä ja jälkeen. |
| SCHERZO | Leikillinen ja nopea sävellys; usein sinfonian kolmantena osana. |
| SELLOKONSERTTO | Haarasoipiokilpasoittelo, soolokonserton sellistejä koetteleva laji. |
| SINFONIA | Moniosainen orkesterisävellys, jonka 1. osa on usein sonaattimuotoinen. |
| SINFONINEN RUNO | Näennäisesti yksiosainen, ohjelmallinen, vapaamuotoinen sinfoninen teos. |
| SONAATTI | Moniosainen soitinsävellys, jonka 1. osa on usein sonaattimuotoinen, toinen hidas ja kolmas, finaali, nopea. Alunperin sonaatti oli vain soitettu (”sonata”) sävellys erotukseksi lauletusta eli kantaatista (”cantata”). |
| SONAATTIMUOTO | Esittely-, kehittely- ja kertausjakso, pää- ja sivuteema. Yhden osan (ei koko sonaatin) muoto. |
| SONATIINI | Pienimuotoinen sonaatti, useimmiten myös teknisesti helpompi. |
| SOPRAANO | Korkea naisääni (myös soittimissa, esim. sopraanosaksofoni). Ks. kuoroäänet. |
| TENORI | Korkea miesääni tai matalahko soitintyyppi. Ks. kuoroäänet. |
| TOCCATA | Kosketinsoitinsävellys, jonka sävy on juhlavan loistelias. |
| TONAALINEN | Sävellajeihin, duuriin ja molliin perustuva, vrt. atonaalisuus ja bitonaalisuus. |
| TRILLI | Liverre; kahden likimakaavan sävelen tuikisukkela vuoroittelu. |
| TRIO | Teos kolmelle soittajalle (tertsetto: kolmelle laulajalle). |
| UUSKLASSISMI | Maailmansotien välisen ajan reaktio jälkiromantiikan kromatiikalle ja tonaliteetin hajottamiselle. Uusklassismi hylkäsi romanttisen tunteilun ja otti lähtökohdaksi vapaan tonaalisuuden. Käytässä olivat vanhat muotorakenteet (sonaatti, konsertto) ja polyfonia. Vrt. klassismi. |
| VARIAATIO | Muunnelma, aiheen kertaus muunnellussa muodossa. |
