Maria Ojanperä, kanteleensoiton opetus
Olen Maria Ojanperä. Toimin Jyväskylän musiikkiopistossa kanteleensoiton opettajana (musiikkipedagogi amk, 2007, filosofian maisteri, musiikkitiede, 2020). Kantelehommien lisäksi johdan muutamaa kuoroa eri puolilla Keski-Suomea sekä esiinnyn solistina ja parin eri yhtyeen kanssa. Minulla on kanteleoppilaita tällä hetkellä Jyväskylässä, Äänekoskella ja Saarijärvellä.
Lapsuuden konserttikokemus johdatti minut kanteleharrastuksen pariin, ja nuorena aikuisena vuosituhannen alussa muutin Jyväskylään opiskelemaan kanteleensoittoa JAMK:ssa Tiina Takkisen johdolla. Sivuaineena opiskelin kuoronjohtoa. Opetuskokemusta minulle on ehtinyt kertyä jo liki 20 vuoden ajalta.
Minulle on tärkeää, että kanteletunneillani viihdytään ja oppiminen on mielekästä. Koen tärkeäksi olla kannustava ja helposti lähestyttävä opettaja. Harjoittelemme tunneillani muun muassa erilaisia soittotapoja, improvisaatiota, vapaata säestystä sekä yhtyesoittoa. Oppilaillani on myös mahdollisuus vaikuttaa itse ohjelmistoonsa. Tällä hetkellä suurin osa oppilaistani soittaa pienkanteleita, jotka ovat 5 – 16-kielisiä soittimia.
Vapaa-aikani kuluu pitkälti eläinten parissa: minulla on koira ja kaksi kissaa, joiden kanssa tulee touhuttua päivittäin. Koiran kanssa metsässä liikkuminen on lempiharrastukseni. Pidän myös kovasti kuvataiteista ja käsitöistä, ja satunnaisemmin harrastan ratsastusta. Teen myös vapaaehtoistyötäparissa eri yhdistyksessä. Perheeseeni kuuluu aviomies sekä teini-ikäinen tyttäremme.
