OPETTAJAT
Olen Visa ja toimin harmonikansoiton opettajana Jyväskylän
Musiikkiopistossa. Opiskelin 90-luvun lopulla silloisessa Keski-Suomen
konservatoriossa Alpo Pohjan ja Vladimir Dolgopolovin luokilla.
Valmistuin erinomaisin arvosanoin musiikkioppilaitoksen opettajaksi
keväällä 2000. Myöhemmin täydensin opintojani Jyväskylän
Ammattikorkeakoulussa suorittaen sekä Opettajan pedagogiset opinnot että
Musiikkipedagogi-AMK-tutkinnon
Opetuskokemusta on karttunut vuodesta 2000 saakka niin lasten ja nuorten
kuin aikuisoppilaiden parissa monissa Keski-Suomen ja Etelä-Savon
musiikki- ja kansalaisopistoissa.
Oppilaiden etenemisen ja kehittymisen huomaaminen sekä onnistumisen
kokemukset niin soittotunneilla kuin esityksissä ovat opetustyön suolaa!
Aktiivisena esiintyjänä työskentely opetustyön ohella tuo näkemystä ja
kokemusta myös esiintymislavan puolelta.
Opettamisen ja esiintymisten lisäksi kiinnostuksen kohteena ovat
erilaiset sovitus- ja nuotinnostyöt, pääasiassa
harmonikkakokoonpanoille. Tähän mennessä on syntynyt omakustanteena
kolme harmonikkanuottialbumia.
Vapaa-ajalla harrastan musiikin vastapainoksi liikuntaa: kuntosalia,
rullaluistelua, hiihtoa ja avantouintia.
Hei! Olen kanteleopettaja Tiina. Rakkaasta harrastuksestani tuli konservatorion (Musiikkipedagogi 1997) ja Sibelius-Akatemia (Musiikin maisteri 2001) kautta ammatti ja nyt minulla on maailman paras työ: saan tehdä töitä aivan ihanien oppilaiden ja musiikin parissa. Nuorin kanteleoppilaani tällä hetkellä on eskarilainen ja vanhin eläkeläinen. Oppilaani ovat enimmäkseen isonkanteleen soittajia, mutta osalla pääinstrumenttina on 5-kielinen tai 10/11-kielinen kantele. Ohjaan myös ammattikorkeakoulussa kantelepedagogiikkaa sekä opetusharjoittelua ja olen työskennellyt vuosien varrella myös useamman kantelenuottijulkaisun parissa.
Kantele on aivan hurmaava soitin. Sen sävymaailma on todella rikas, soittimesta löytyy herkkyyttä, mutta myös voimaa. Kantele ei tunne genrerajoja, vaan kaikkeen musiikkiin suhtaudutaan avoimesti. Kanteleväki on kuin yhtä suurta perhettä kansanmusiikista klassiseen ja poppiin.
Soittotunneillani on lämmin, innostava ja kannustava ilmapiiri. Yhdessä harjoitellaan luontevaa soittotekniikkaa sekä musiikillista, omaa ilmaisua. Mielestäni on tärkeää, että jokainen oppilas kohdataan yksilönä, ja omat soittotoiveet kulkevat muun ohjelmiston rinnalla. Soittaa voi vain omaksi ilokseen, mutta kanteletunneilla voi halutessaan saada valmiudet ammattiopintoihin asti.
Soittamisen ja opettamisen lisäksi tykkään tanssia, hiihtää, lukea ja matkustella. Japani on yksi suosikeistani ja ehkä siksi myös lempiruokani on sushi!
Tervetuloa tämän lumoavan soittimen pariin!
Pekka Riipinen on koulutukseltaaan HuK Jyväskylän yliopistosta ja musiikkipedagogi Keski-Suomen konservatoriosta pääaineinaan musiikkitiede ja klassinen kitara. Hän on opiskellut myös Pop&Jazz Konservatoriossa Helsingissä pääaineenaan sähkökitara. Lisäksi hän on osallistunut eri mestarikursseille.Riipinen on toiminut kitaransoiton opettajana mm. Jyväskylän työväenopistossa, Keski-Suomen konservatoriossa, Teatterikorkeakoulussa ja Pieksämäen Seutuopistossa sekä Artmuksessa. Tämän lisäksi hän on opettanut musiikin yleisiä aineita mm. Pop&Jazz Konservatoriossa. Riipinen on myös työskennellyt esiintyvänä muusikkona sekä flamencotanssijoiden säestäjänä. Hän on myös tehnyt Find it! – löydä nuotti kitaralla kitaraoppaan. Tämän lisäksi hän säveltää ja sanoittaa omaa musiikkia.
Skyttä aloitti musiikkiopinnot pianon ja kitaran parissa. Laulaminen painottui rytmimusiikkiin ja oman yhtyeen kanssa keikkailuun. Siinä lomassa syntyi levy-yhtiölle pitkäsoitto, joka sai mukavasti radiosoittoa. Laulunopiskelu johti klassisen laulun opintoihin ja Skyttä valmistui laulupedagogiksi Jyväskylän AMK:sta 2004. Sitä seurasi jatko-opinnot Helsingissä Metropoliassa. Opettajina ovat olleet Esko Jurvelin, Hannele Valtasaari, Peter Lindroos ja Seppo Ruohonen (Sibelius-Akatemia). Opintoihin ovat lisäksi kuuluneet laulun mestarikurssit opettajina mm. Tom Krause, Pietro Ballo ja Matti Pelo. Lisäksi opintoihin ovat kuuluneet Estill voice training ja esiintymistaidon kurssit.
Tärkeät klassisen musiikin roolit ja esiintymiset: Taikahuilu (W.A.Mozart); Tamino (Turun Svenska Teatern), Hoffmannin kertomukset (J.S.Offenbach); Natanael (Savonlinnan oopperajuhlat), Hannu ja Kerttu (Humperdick); Noita, Almira (Händel); Fernando, La Finta Semplice (W.A.Mozart); Fracasso, Tosca (G.Verdi); Spoletta, Talkootanssit (I.Hannikainen); Pentti.
Lisäksi Skyttä on laulanut solistina mm. W.A.Mozart: Requiem, Saint-Saëns: Jouluoratorio, J.S.Bach: Matteuspassio, Ahti Kuorikoski: Matteuspassio, J.S.Bach: Magnificat, Savonlinnan oopperajuhlien gaalasolistina kolmena vuonna sekä operettikonsertit Haminassa ja Kotkan konserttitalossa. Savonlinna oopperajuhlakuorossa Skyttä on laulanut seitsemän kautta (mukana vierailut: Singapore, Tanska, Ruotsi) ja sai vuoden kuorolaisen palkinnon 2005.
Tällä hetkellä Skyttä toimii laulupedagogina (pop/jazz ja klassinen) sekä viihdekuoro Lystikkäät kuoronjohtajana.
Mezzosopraano, laulunopettaja Päivi Virolainen – Kalpio on suorittanut filosofian maisterin tutkinnon Jyväskylän yliopistossa pääaineenaan Venäjän kieli ja kulttuuri 2005 (sivuaineet musiikkitiede, kasvatustiede, fonetiikka, pohjosmainen filologia ja filosofia). Hän valmistui musiikkioppilaitoksen laulunopettajaksi 1993 ja suoritti jatkotutkinnon 1996 Keski-Suomen konservatoriossa. Laulua hän opiskeli Maila Haaviston, Ulla Sippolan, Liisa Linko – Malmion ja Taina Raution johdolla. Hän on täydentänyt opintojaan mm. Ritva Auvisen, Ivari Iljan, Jan Tamarun, Irina Arhipovan, Sylvia Gesztyn, Pentti Koskimiehen ja Folke Gräsbeckin johdolla. Musiikkipedagogi (AMK) -tutkinnon hän suoritti Jyväskylän ammattikorkeakoulussa 2008.
Päivi Virolainen – Kalpio on tehnyt useita oopperarooleja Jyväskylän ooppera ry:n ja Keski-Suomen alueoopperan produktioissa, viimeksi Njanja Filipjevnan rooli Pjotr Tšaikovskin oopperassa Jevgeni Onegin (2007), Mamma Lucia Mascagnin oopperassa Cavalleria Rusticana (2003)ja Kaisa Aulis Sallisen Punaisessa viivassa (2001). Laulaja on esiintynyt kotimaassa orkesterisolistina (esimerkiksi Jyväskylä sinfonian Verdin Don Carlo – Highlights 2000 sekä Beethoven, Sinfonia nro 9 2004, Jouko Linjama, Psalmi 119 2009) ja resitaalein sekä erilaisissa musiikkiteatteriproduktioissa mm. Jyväskylän Kaupungin teatterissa (esimerkiksi Rodgers, Laulava Trappin perhe (Sound of Music), Abbedissa 1997 – 1998) ja Jyväskylän huoneteatterilla (mm. oma Puškin 200 juhlavuoden produktio 1999) sekä toiminut solistina Saint – Saёnsin Jouluoratoriossa 2001 sekä Jyväskylän maaseurakunnan Matteus-passio esityksissä 2002 – 2008.
Päivi Virolainen on toiminut laulunopettajana mm. Keski-Suomen konservatoriossa ja Jyväskylän yliopiston musiikin laitoksella (1990 – 2000) ja Opettajankoulutuslaitoksessa 2010 ja Jyväskylän ammattikorkeakoulussa vuodesta 1998. Opettajantyön ohella hän konsertoi mahdollisuuksien mukaan.
Mia Paananen on saarijärveläissyntyinen pianisti, laulaja ja pianonsoitonopettaja. Alun perin matematiikkaa Jyväskylän yliopistossa opiskellut Mia valmistuu musiikkipedagogiksi ja klassisen pianon instrumenttiopettajaksi JAMKista keväällä 2021. Pianonsoittoa hänelle ovat ammattiopinnoissa opettaneet Tuomas Niininen ja Oleg Mantur. Hän on osallistunut mm. Meri Louhoksen ja Ivari Iljan mestarikursseille. Mia on kysytty säestäjä ja työskennellyt paljon laulajien kanssa sekä liedpianistina että korrepetiittorina. Liedmusiikin ohjaajana hänen opinnoissaan on toiminut Eliisa Suni.
Pianonsoiton lisäksi Mia on opiskellut klassista laulua ja valmistuikin ammattimuusikoksi Gradialta vuonna 2020. Äänialaltaan hän on alttoon päin syventyvä dramaattinen mezzosopraano. Hän on ollut mukana Jyväskylän kuorotoiminnassa ja oopperaproduktioissa ja suunnittelee jatkavansa lauluopintojaan. Sivuaineinaan Mia on opiskellut myös kuoronjohtoa ja cembalonsoittoa.
Aktiivisen yhtyetoiminnan kautta Mia hallitsee klassisen ohjelmiston lisäksi myös kevyen musiikin tyylilajeja ja vapaan säestyksen. Sekä laulun että pianon ammattitasoinen hallinta on syventänyt Mian kokonaisvaltaista ja monipuolista muusikkoutta, mikä heijastuu hänen pedagogisiin periaatteisiinsa. Pianonsoiton jaloin taito on saada lyömäsoitin laulamaan oppilaan omalla kauniilla ja persoonallisella äänellä.
Mirja Syrjä on opiskellut pianonsoittoa Keski-Suomen konservatoriossa Leea Isotalon ja Carlos Turriagon oppilaana. Pentti Koskimiehen ohjaamalle lied -luokalle hän on osallistunut vuosina 1985-1989
Syrjä on ottanut osaa useisiin pianokilpailuihin (V.E Noronen ja Ilmari Hannikainen) joista menestyksenä mm. Hannikaisen kilpailun finaalisija vuosina 1984 ja 1987
Jyväskylän kaupunginorkesterin solistina Syrjä on esiintynyt v. 1990 ja 1995
Sibelius-Akatemian pianonsoiton prof. Juhani Lagespetzin johdolla valmistui konservatorion päättötutkinto v. 1992 erinomaisin arvosanoin. Opinnot jatkuivat jatkotutkintolinjalla vuosina 1992-1995 prof. German Danileikon ohjauksessa. Syrjä toimi kahden vuoden ajan hänen assistenttinaan.
Opintojaan Syrjä täydensi vielä Jyväskylän yliopistossa, josta sai hum.kand. -tutkinnon v. 1999. Kandidaatin tutkielma ”Motivoituneen pikku pianistin muotokuva” on aiheena yhä ajankohtainen, sillä ilman sisäistä innostusta soittamiseen ja harjoitteluun ei saavuteta hyviä tuloksia. Oppilasta on kuunneltava herkällä korvalla sekä pyrittävä tunnistamaan hänen yksilölliset vahvuutensa ja tukemaan niitä!
Opettajan pedagogiset opinnot -opintokokonaisuus (60 op.) valmistui v. 2017-2018 töiden ohessa. Siinä omaa opettajuutta sai peilata aikuiskouluttajan näkökulmasta.
Opetuskokemusta on karttunut vuosien varrella eri musiikkikouluissa. Nykyisin Mirja Syrjä toimii sekä Jyväskylän musiikkiopistossa että Jyväskylän kansalaisopistossa päätoimisena opettajana.
Aki Yrjä aloitti sellonsoiton opintonsa Salon musiikkiopistossa. Aki on opiskellut Turun konservatoriossa Jukka Perksalon oppilaana ja valmistui musiikkipedagogiksi Turun ammattikorkeakoulusta keväällä 2018, missä hän opiskeli Erkki Lahesmaan oppilaana. Tällä hetkellä Aki viimeistelee musiikkikasvatuksen maisteriopintoja Jyväskylän yliopistossa.
Opintojensa aikana Aki on osallistunut mm. Vivian Spanoghen, Liv Opdalin, Aram Talalyanin ja Francesco Fontanan mestarikursseille. Monipuolisena muusikkona Aki on soittanut, sellistinä tai pianistina, monissa erilaisissa rytmi- ja taidemusiikin orkesteriproduktioissa ja kamarimusiikkikokoonpanoissa. Aki on opintojensa aikana opiskellut myös yhtyeenjohtoa, sovittamista ja säveltämistä. Suomen Kulttuurirahasto on tukenut Akia opiskelujen aikana Astrid Joutsenon nimikkorahastosta myönnetyllä stipendillä. Aki on tehnyt sellonsoiton opettajan sijaisuuksia mm. Turun konservatoriossa, Jokilaaksojen musiikkiopistossa, Ala-Keiteleen musiikkiopistossa, Jämsänjokilaakson musiikkiopistossa, Merikanto-opistossa ja Läntisen Keski-Suomen musiikkiopistossa.
Tiia Pennanen
Kaisa Martikainen